DNF ja kisatunnelmia

Tuota kirjainyhdistelmää en todellakaan toivonut näkeväni Universiadien naisten 100 metrin aitojen tuloksissa oman nimeni perässä. Tunne kilpailun jälkeen oli jotain sanoinkuvaamatonta. Jokainen voi mielessään kuvitella sen, kun tuntuu, että pyörryttää ja jalat lähtee alta ja siinä samalla joku repii sydäntä irti rinnasta. Siltä minusta tuntui kun juoksin pahan horjahduksen vuoksi radan sivuun viidennen aidan jälkeen. Lataus oli kova, kaikki oli hyvin verkassa ja kilpailuun valmistautuminen oli mennyt hyvin. Telineiden takana olin valmis juoksemaan uuden ennätykseni ja ottamaan paikkani finaalissa.

Mutta toisin kävi ja pettymyksen kyyneleitä ei tietenkään voinut pidätellä. Tavoite, jonka eteen on tehnyt lujasti töitä, antanut kaikkensa ja valmistautunut koko vuoden, romahtaa vain pienessä hetkessä. En muista, koska viimeksi olisi tuntunut noin pahalta. Tiedän jonkun ajattelevan, että eipä tuonkaan tytön elämä vielä kovin vaikeaa ole sitten ollut, mutta on sanottava, että urheilusta saatavat äärituntemukset ovat todella voimakkaita ja voivat vain hetkessä muuttaa suuntaansa. Ei mennyt kauan, kun pettymyksen kyyneleet muuttuivat ilon kyyneleiksi Hantan voitettua hopeaa 200 metrin finaalissa.

Hetki siinä vierähti, ennen kun sain kasattua itseni ja uskovan siihen, että voisin koskaan enää juosta aitoja. Kyllä tuo kokemus vaan taas jollakin kierolla tavalla kasvatti minua urheilijana. Nyt kisan jättämät haavat on jo hoidettu kuntoon ja katse on jo seuraavissa koitoksissa, Lahden ja Lapinlahden eliittikisoissa ja kirkkaimpana Vaasan Kalevan kisoissa!

Muilta osin Kazanin matka oli huikean hieno kokemus ja jotain sellaista, mitä en voinut edes etukäteen kuvitella. Kaikki puitteet olivat viimeisen päälle hoidettu ja urheilijoita oli paljon ympäri maailmaa. Suomen joukkue oli myös loistava ja oli hienoa tutustua uusiin ihmisiin ja uusiin lajeihin.

Tässä pieni kuvakollaasi kisojen ajalta:

 Avajaiset oli huikea kokemus. Sisäänmarssissa oli sitä isojen kisojen tuntua ja ohjelma todella hieno.

Kisakylän alueelle oli järjestetty erilaisia aktiviteetteja. Esimerkiksi tällaisia "Loungeja", joissa urheilijat saivat viettää aikaa katsoen kisoja tai pelaten lautapelejä. Taisipa sieltä pleikkari ja Xboxkin löytyä.

Kun aika kävi pitkäksi kisaa odotellessa, kehittelin meidän kämpälle muuta ohjelmaa ja viihdykettä. Jännitys helpotti ainakin hetkeksi. Asicsen kamat oli kyllä huippuhyvät siihenkin tarkoitukseen ;)

Oltiin katsomassa painonnostoa ja se oli niin siistiä. Minua yritettiin kovasti käännyttää painonnostajaksi ja on kyllä pakko sanoa, että siinä on huikea laji. Tiedä vaikka seuraavissa kisoissa tämä tyttö nähtäisiinkin noilla molemmilla areenoilla.

Kisaruokala oli huippuhyvä. Vakioannos näytti kutakuinkin tältä. Vaihtoehtoja olivat aasialainen, lähi-itä, paikallinen, salaattibaari, eurooppalainen, pasta&pizza ja tietenkin McDonalds. Ruokala oli auki lähes ympäri vuorokauden.

Kiitos Kazan ja kaikki te mielettömät ihmiset, jotka teitte kokemuksestani kullanarvoisen! En unohda sitä varmasti koskaan. Thank you Kazan!