perjantai 29. heinäkuuta 2011

Turun kulttuurikisat

Akut on nyt ladattu loppukautta varten. Tulossa ovat vielä kauden tärkeimmät koitokset ja niistä tärkeimpänä tietenkin Kalevan kisat Turussa viikon päästä. Turku on tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki ja kisatkin ovat varmasti saaneet oman mausteensa tästä kulttuurista :) Olen kuullut, että Paavo Nurmen stadion on saanut uuden mondopinnan kulttuuriväreissä, jotka huhujen mukaan ovat keltainen, oranssi ja punainen.. Mielenkiintoista. No, mutta eipä niillä väreillä niin väliä. Uskon, että siellä tehdään kovia tuloksia laajalla rintamalla. Noiden kisojen jälkeen voidaan unohtaa puheet yleisurheilun taantumasta, kuten Olympikomiteasta oli linjattu..

Kalevan kisoja varten tehty treenijakso on nyt takana ja akut on ladattu täyteen kotikonnuilla. Itä-Suomen kisakiertueen jälkeen on nyt luvassa lepoa ja muutama terävä treeni, joilla kisakunto hioutuu kohdilleen. Itä-Suomen kisakiertueella kävin juoksemassa Lapinlahden ja Joensuun eliittikisoissa.

Lapinlahden kisan voitin ajalla 13,59. Keli oli todella märkä.. Vettä tuli vielä telineitä laittaessani aivan kaatamalla ja olo oli luonnollisesti kuin uitetulla koiralla. Onneksi sade vähän laantui juoksun ajaksi ja tuulikin oli aivan nollassa. Olin ajatellut ennen kisaa, että nyt on tärkeintä saada pitkän kisatauon jälkeen rento ja ehjä juoksu. Onnistuin siinä aika hyvin. Lähtö on edelleen vaikea, mutta juoksun loppu alkaa jo kulkea parempaan suuntaan. Joensuussa keli oli todella kuuma ja siten olosuhteet olisivat olleet otolliset vaikka ennätyksen tekoon. Mutta tuuli oli jälleen kerran vastainen, -1,5m/s. Eikä siis ollut ensimmäinen kerta Joensuussa. Juoksin silti 13,78, joka tuohon tuuleen on ihan kelpo aika. Juoksu tuntui melko puskemiselta ja rymysin tietenkin pariin ekaan aitaan. Onneksi sain juoksun vielä kasaan ja loppu tuli suht hyvin. Olin neljäs.

Mutta tuntemuksiltaan nämä kaksi kisaa olivat paljon parempaan suuntaan kuin kesäkuun lopulla. Olen luottavaisin mielin kisakunnon paranemisesta tärkeimpiin kisoihin. Kalevan kisoissa viivalle tulee monta kovaa tyttöä ja mitä vaan voi tapahtua. Kyseessä on herkkä laji, jossa pienikin virhe voi maksaa paljon. Kunnon täytyy olla kohdillaan.

Tänä kesänä olemme menneet laajalla rintamalla eteenpäin ja olen erittäin ylpeä meistä kaikista! Jatketaan samaa rataa :)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Akkujen lataus

Nyt on vuorossa akkujen lataus kotikonnuilla Paltamossa. Treenailen pari viikkoa vähän kovempaa ja sitten alkaa herkistely heinäkuun lopun eliittikisoihin ja elokuun alussa kilpailtaviin Turun Kalevan kisoihin. Kisatauon aikana tarkoituksena on saada myös ajatuksia pois kisoista ja muutenkin urheilusta. Rentoutumista vanhempien ja kavereiden kanssa.

Olin viime viikon juoksemassa Jämsänkosken aitakarnevaaleilla. Kisat olivat osaltani aika vaikeat. Olosuhteissa ei ollut mitään valittamista, mutta itselläni oli hieman väsyny olo. Juoksin alkuerässä 13,72 ja finaalissa 13,74 ja olin kisassa kolmas. Ajat olivat ok verrattuna siihen, miltä keho ja juoksu tuntuu. Säpäkkyys on vähän hukassa.. Sen takaisin saaminen vaatii nyt malttia eli lepoa ja laaduikkaita treenejä. Vuosi sitten juoksin karnevaaleilla uuden ennätykseni 13,80, joten jos siihen vertaa, niin ollaanhan sitä kuitenkin menty eteenpäin. Silloin hypin onnesta 13,80 ajasta. Nyt fiilis oli kaikkea muuta, koska tuntemukset olivat huonot. Mutta olen silti luottavaisin mielin tämän kesän suhteen. Kyllä se huippujuoksu vielä kaivetaan esille :) Sitten tärkeimmissä kisoissa!

Pidimme Jämsänkoskella myös pienen maajoukkueleirin perjantaista sunnuntaihin. Treenit sujuivat vaihtelevasti. Kaikki aamutreenit meni oikeinkin mukavasti, mutta iltapäivän treeneissä pohkeet olivat todella tiukilla. Ihmettelin asiaa ja huomasin, että iltaisin pohkeet ja nilkat olivat hieman turvonneet ja paineisen tuntuiset. Olisiko kuumat ilmat voineet vaikuttaa asiaan..? En ole aiemmin kyllä huomannut vastaavanlaista turvotusta jaloissani. Kai sitä on jo vanhaksi tulossa ;)

Saimme leirillä myös erityisvalmennusta, sillä Hollannin ennätysmies Robin Korwing (13,15) oli valmentajana karnevaalileirillä. Hän veti treenejä pääasiassa junnuille, mutta irtautui onneksi myös meille parin treenin ajaksi. Häneltä saimme erittäin paljon erittäin hyviä vinkkejä harjoitteluun, joista muutamia aion ottaa heti mukaan harjoitteluuni. Robin oli todella loistava tyyppi kaikin puolin ja ammattitaitoa ja kokemusta löytyi erittäin paljon. Thank you Robin!

Nyt täytyy ottaa vähän rennommin ja muistaa syödä ja juoda hyvin, jotta jalat palautuvat kunnolla treeneistä.

Tsemppiä kaikille loppukesän koitoksiin!