maanantai 22. elokuuta 2011

Kisakokemusta ulkomailta

Kisakausi jatkui melko pian Kalevan kisojen jälkeen, sillä Vattenfall eliittikisasarja huipentui Lappeenrannan finaalikilpailussa 13.8. Juoksin siellä uuden ennätykseni 13,50, mutta jotain jäi vielä puuttumaan.. Juoksu oli sinänsä ihan hyvä, mutta siitä jäi sellainen fiilis, että tuollaisella juoksulla noinkin hyvä aika. Jäi sellainen tuntuma, että voisin juosta vieläkin puhtaammin ja sitä myöten tehdä kovemmankin ajan. Jos olisin vielä saanut itselleni edes osan siitä latautumisesta, mikä oli Kalevan kisoissa, jo se olisi varmasti siivittänyt parempaan aikaan. Olosuhteet ja kilpailuseura oli mitä mainioin, sillä saimme kirittäjäksi Ranskan Adrianna Lamallen, joka on aikoinaan juossu 12,67 ja tälläkin kaudella 13,08.

Aidat on juuri siitä haastava laji, että täydellistä juoksua on hyvin vaikea tehdä. Lähes aina sattuu jotain, että kolhaisee aitaan tai on muita pieniä teknisiä ongelmia. Mutta sitä vartenhan tässä harjoitellaan, että joku päivä se täydellinen juoksu tulisi ja mielellään tietenkin isoissa kisoissa ja tärkeällä hetkellä.

Lappeenrannan kisojen jälkeisellä viikolla tein kisareissun Ruotsin Eskilstunaan. En ole urallani juurikaan kilpaillut ulkomailla, joten tämä oli minulle tärkeää kokemusta tulevaisuutta ajatellen. Tosin Ruotsin ja Suomen yleisurheilukulttuurissa ei ole merkittäviä eroja, mutta oli kiva nähdä, miten vähän pidempi matkustaminen vaikuttaa kisasuoritukseen.

Odotin kovatasoista kisaa, mutta jouduin hieman pettymään, sillä eihän niistä ruottalaisista ollut ollenkaan vastusta. Voitin juoksun 13,58 ja tuore Ruotsin mestari Ellinore Hallin tuli toiseksi ajalla 13,86. Harmitti, sillä olisin halunnut tehdä uuden ennätyksen, mutta olisin tarvinnut siihen hieman kiritystä. Juoksu oli kuitenkin ihan ok tuohon kohtaan ja onpahan ne ruottalaiset saanu nyt vähän tuta siitä, mitä joutuvat kohtaamaan maaottelussa. Meijän tytöt ottaa kaikki pisteet kotiin! Tosin onhan heillä Carolina Klüft, joka pystyy juoksemaan aidat myös ihan kovaa. Mutta ei tarpeeksi kovaa ;)

Kisakausi jatkuu siis osaltani vielä maaotteluun saakka, jonka jälkeen alkaa ansaittu ylimenokausi ja valmistautuminen ensi vuoteen. Ennen maaottelua juoksen vielä Vammalassa 28.8.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

SUOMENMESTARI 2011

VOITIN VOITIN VOITIN!!!

Tämä on kyllä aivan älytön fiilis. En edes ole vielä oikein tajunnut, mitä tein. Oon Suomenmestari. Huhhuh. Kauden ehdoton päätähtäin oli Turun Kalevan kisoissa ja onnistuin kauden tärkeässä koitoksessa! Jes :P

Kisojen kynnyksellä tunsin ja tiesin, että kunto on nousussa ja pystyin lähtemään luottavaisin mielin kamppailemaan mitaleista. Valmistavassa treenissä ja kisapäivän aamuverryttelyssä tuntemukset olivat hyvät ja itseluottamus oli kohdillaan. Oli sellainen fiilis, että hyvissä olosuhteissa ennätys menee uusiksi.

Alkueräjuoksussa olosuhteet olivat kyllä kohdillaan. Tuuli oli myötäinen ja lämpöä riitti. Olin kuitenkin suhtautunut alkuerään siten, että nyt vain rento ja varma oma juoksu ja sitä kautta tie finaaliin on selvä. Juoksin ajan 13,61. Jos juoksussa olisi ollut enemmän latausta ja sitä kuuluisaa "rätyä", niin aika olisi
varmasti ollut vielä parempi. Mutta toisaalta tuon enempää ei tarvittu, joten säilyipä paukkuja vielä illan tärkeämpää juoksuun.

Alkuerän ja finaalin välillä oli reilut kahdeksan tuntia. Siinä välissä kävin syömässä ja yritin rentoutua parhaani mukaan, mutta vaikeaahan se oli. Olen nimittäin aika kova tyttö jännittämään. Maha oli koko päivän melko sekaisin ja ruoka ei oikein maittanut. Mutta onneksi jännitys on minulla yleensä hyvä asia ja osa latautumista ja keskittymistä tärkeään suoritukseen.

Finaalin verryttelyssä tuntemukset olivat edelleen hyvät ja itseluottamus omaan tekemiseen kerrankin kohdillaan. Itse finaalijuoksusta en muista muuta kuin yhden kolhaisun kahdeksanteen aitaan. Olen katsonut juoksun nyt pariin kertaa ja olihan se ihan hyvä rykäisy :P Lähtö, mikä on ollut tänä kesänä välillä todella vaikeaa, toimi nyt paremmin ja juoksu kulki nyt alusta loppuun tasapainoisesti. Loppuaika, 13,79, ei ollut erityisen hyvä, mutta vastatuultakin oli -1,3m/s. Ja noissa kisoissa juostaan mitaleista, ei ajoista. Tosin olisihan se ollut mukava viedä mestaruus myös kovalla ajalla!! No, se tulee vielä! Nooralotta Neziri oli toinen ajalla 13,81 ja Laura Aholan kolmas ajalla 13,91.

Pääsen myös Suomi-Ruotsi maaotteluun juoksemaan syyskuun alussa. Niin siistiä! :) Ennen sitä kilpailen vielä pariin otteeseen ja seuraavaksi Lappeenrannan eliittikisoissa ensi lauantaina. Siellä käydään sitten ennätyksen kimppuun.

On tää vaan niin hienoo :) :) :)

Maaliintulo oli melko tiukka ja sen kyllä näkee naamoista :P
Kuvaaja: Jori Liimatainen