Kantapään kautta oppiminen on se paras tapa, vai mitä olette mieltä? Taas on nimittäin kierros sitä kautta heitetty ja suunnataan kohti uutta ja parempaa. No, eipä tämä meikäläisen tapauksessa mikään jymyuutinen ole, sillä onhan sitä ennenkin koitettu rajoja siellä väärällä suunnalla. Tällaisia sohelluksia on kuitenkin saatu aikaiseksi:
Regensburg
ae: 13,70 -2,6m/s
lk: 13,64 -1,8m/s
Turku, Paavo Nurmen kisat
ae: 13,51 +0,1m/s
lk: 13,90 -0,6m/s
Kisoja on siis tullut ja mennyt ja siltä ne ovat osittain tuntuneetkin. Saksan reissu oli hieno ja opettavainen. Kisat oli hyvin järjestetty ja kelit kohdillaan kaiken muun paitsi tuulen osalta. Sillehän ei tietenkään mitään mahda, mutta kyllä 2-3 metrin vastatuuli vähän harmitti tuloksen kannalta. Tuntuma tekemiseenkään ei ollut paras mahdollinen, johon edellisen päivän matkustus saattoi toki vaikuttaa. Mutta senkin riskin otin tietoisesti ja nyt olen jatkon kannalta viisaampi matkustus -ja kisapäivien suhdetta suunnitellessani.
Oli todella outoa, ettei minua jännittänyt lainkaan! Minua, joka olen aina kisoissa into piukeimmillaan jännityksen takia ja kaikkein useimmin vessajonon jatkeena. Saksan kisa ei syystä tai toisesta saanut minua syttymään ja olikin työn takana yrittää herätellä itseään vielä toiseenkin juoksuun. Alkueräjuoksu on kokonaisuutena ehjempi ja tasapainoisempi, mutta toki tuohon tuuleen se oli melkoista puskemista. Finaalissa en vain enää jaksanut loppuun saakka ja juoksu hajosi muutamien aitakolhujen vuoksi.
Turussa sain jo vähän jännitystä päälle ja minulla oli alkueräjuoksuun valmistautuessa melko hyvä tuntuma jaloissa. Vesisade rytmitti mukavasti verryttelyä ja minulla oli hyvä ja iloinen fiilis. Alkueräjuoksu oli parempaan päin, mutta loppu ei kulkenut vieläkään kovin hyvin. Finaaliin valmistautuminen oli taas väsynyttä ja jouduin tsemppaamaan kovasti, että sain itseni hereille. Juoksu ei sujunut kovin hyvin. Alussa olin vielä rytmissä kiinni, mutta väsymys iskikin jo kuudennen aidan jälkeen. Jalat eivät vaan liikkuneet kunnolla ja rysäytin päin seuraavaa aitaa. Sen jälkeen en saanut enää juoksua kasaan ja viimeiset aidat olivat melkoista taistelua. Mutta maaliin selvittiin ja onpahan nyt se kauden heikoin aikakin juostu! Ei tarvi sitäkään tämän kauempaa odotella. Nyt se on tehty ja seuraavissa kisoissa voi taas juosta sinne omalle tasolleen ja mieluiten ennätyksen paremmalle puolelle.
Pohdin kovasti huonoja tuntemuksiani ja taas se pienoinen luottamuksen pula alkoi hiipiä takaraivoon. Juurikin se sama ajatus joka varjosti viime vuonna kisakauden ensimmäisiä viikkoja vaikeiden kisojen jälkeen. Juuri se sama ajatus, joka muistutteli itsestään myös hallikaudella. Se sama ajatus, joka kuitenkin maltin ja uskomisen voimalla kääntyi voitoksi ja juoksun löytymiseen.
Selailin harjoituspäiväkirjani viime viikkoja ja sen sanoma oli julmempi kuin osasinkaan ajatella. Kilpailukautta on siis kulunut vasta kolme viikkoa, mutta olen jo juossut neljässä kisassa, joissa yhteensä kahdeksan starttia. Ja kun luulin muuten ottaneeni kevyemmin, olinkin tehnyt melko kovia hermottavia harjoituksia ja matkustanut kisapaikoille lepopäivinä. Niinpä! Ei kai asiaa tarvitse sen enempää avata muuten kuin sanomalla, että olen tyhmä. En siis nostanutkaan jalkojani seinälle, vaikka viimeksi kovasti niin lupailin.
Nyt kun viimein tajusin asian, täytyy ihan oikeasti keventää, ottaa iisimmin ja levätä. Kun olen keskustellut tuntemuksistani itseäni viisaampien kanssa, he ovat olleet samoilla linjoilla ja jopa ihmetelleet sitä, kuinka en ole asiaa aiemmin tajunnut. Jauhan itse asiasta muille ja en omalle kohdalleni osaa sitä soveltaa.
Toinen juttu on ruoka ja energian saaminen. Viime viikolla tämäkin oli tapetilla, kun olin todella väsynyt ja en jaksanut tehdä mitään. Minulla oli koko ajan heikko olo, hieman nälkä, mutta silti luulin syöväni koko ajan ja riittävästi. Asia olikin aivan toisin.. Olin vähentänyt hiilareiden syömistä tajuamatta sitä itse. Kai jotenkin järkeilin, etten tarvitse niin paljon energiaa, koska en treenaa kovaa. Huoh, vielä tässäkin iässä täytyy näitä juttuja terästää itselleen. Palautuminen ei lähde käyntiin, mikäli keho on jatkuvasti energiavajeessa. Nämä on vaikeita juttuja ja jokaisen keho palautuu eri tavoin. Omalleni en ole juurikaan sitä mahdollisuutta etelän leirin jälkeen antanut. Nyt tilanne on parempi ja toivotaan ettei näillä tyhmyyksilläni ole ollut sen kauaskantoisempia vaikutuksia. Yritin kyllä korjata tilanteen järjettömällä hiilaritankkauksella, joka kieltämättä sisälsi myös niitä huonompiakin hiilariversioita. Hyvää oli ja hyvää teki! :)
Tämä viikko otetaankin nyt superiisisti ja tunnostellaan, mihin suuntaan jalat alkavat viedä. Onneksi kelitkin ovat lämpenemään päin ja juhannuksena pääsen Toivon mukaan mökille rauhoittumaan tämän viikon tenttiuperruksen jäljiltä.
Mukavaa ja rauhallista juhannusta!
Ps. MINUT VALITTIIN UNIVERSIADIJOUKKUEESEEN!!! Tulee olemaan Leinosen tytölle taas kova paikka ja huikea fiilis päästä isoihin kisoihin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti