maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kesän alku

Nonnii.. Täällä taas. Kevät meni nopeasti ja nyt ollaan jo hyvinkin kilpailukauden haasteissa. Kausi on lähtenyt oikein mukavasti käyntiin ja ennätyksetkin on jo laitettu uusiksi.

Kevään onnistunut harjoittelu on kantanut hedelmää heti alkukaudesta ja juoksin Tampereen eliittikisoissa kesäkuun alussa uudeksi ennätyksekseni 13,53. Pieni hellejakso ja kisoissa olleet erinomaiset olosuhteet takasivat sen, että ennätyksiä syntyi laajemmalla rintamalla. Kahdeksasta juoksijasta seitsemän teki oman ennätyksensä. Hyvä me!!!

Tampereen jälkeen tein kovemman treenijakson, koska tiedossa oli kahden viikon kisatauko. Treenit sujuivat ihan mukavasti, mutta aloitin palauttelun ehkä hieman liian myöhään, sillä Kuortaneen eliittikisoissa juhannuksena jalat eivät olleet erityisen herkän oloiset. Väsymys siis painoi sekä fyysisellä että henkisellä tasolla. Kuortaneen kisat menivät ohi ihan huomaamatta ja siellä juoksemani aika 13,86 myös kertoo, ettei palautuminen treeneistä ollut onnistunut. Pitäisi vaan muistaa, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän palautumisen merkitys kasvaa :) No, tästä onneksi otetaan taas opiksi ja seuraavissa kisoissa jalat ovat jo paremmassa iskussa.

Seuraavat kisat ovat Jämsänkosken aitakarnevaalit 30.6. Siellä on aina ollut kaikin puolin erinomaiset kisat, hyvät olosuhteet ja loistavat kisafiilis!

Kesältä odotetaan tuloksellisesti paljon, mutta täytyy silti malttaa ja rentoutua välillä muidenkin asioiden parissa. Näitä muita asioita ovat mm. golf ja kalastus. Golfia olen pelaillut melko harvakseltaan noin kymmenisen vuotta. Tutustuin lajiin kotikylälläni Paltamossa, jossa sijaitsee varmasti yksi Suomen kauneimmista golfkentistä :)

Naatitaan kesästä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti