sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kilpailukauden avaukset

Nyt on sitten päästy takaisin Suomen pakkasiin etelän lämmöstä. Oli helpottavaa päästä kotiin ja normaaliin arkirytmiin. Viimeinen viikko etelässä meni nimittäin aika huonosti. Aikaisempien viikkojen kova treeni painoi jaloissa ja muutenkin alkoi olla jo aika väsynyt fiilis. Treenit tuntuivat niin huonoilta, että olin jo siirtämässä hallikauden avausta myöhemmäksi.

Kun pääsimme kotiin, otin pari päivää rennommin ja aloitin kilpailukauteni 2.2. Turussa. En osannut odottaa ensimmäiseltä kisalta hyviä tuloksia, sillä etelän viimeiset aitatreenit eivät luvanneet hyvää. Yllätyksekseni juoksin 60m aidoissa uuden ennätykseni 8,47, joka on uusi Kainuun piirinennätys. Juoksu tuntui vielä kovin keskeneräiseltä, joten kun tekniikkaa ja lähtöä saa hieman hiottua parempaan suuntaan ja saan levättyä hyvin, niin kyllä aika vielä paranee. Juoksin kyseisissä kisoissa myös uuden ennätykseni 60m sileällä. Se kirjataan nyt 7,86. Tuossakin juoksussa tuntui siltä, etten oikein saanut itsestäni irti, sillä olin jo juossut kolme kovaa juoksua tuon illan aikana. Tiesin, etten pysty vielä parhaimpaan, mutta olin päättänyt juosta molemmilla matkoilla sekä alkuerät että finaalit. Hyviä treenijuoksuja!

5.2 olin juoksemassa Tampereella Suomi-Ruotsi-Norja -maaottelun ulkopuolisessa erässä. Maajoukkuuessa juoksivat kaksi tänä vuonna parhainta aikaa juossutta tyttöä. Kaikki muut kovat tytöt juoksivat kansallisessa erässä. Juoksin ajan 8,48. Aika oli yllättävän hyvä, sillä juoksu ei itsessään tuntunut kovin erikoiselta Luulen, että keskiviikon urakka vielä painoi jaloissa, sillä meno tuntui aika tasapaksulta. Lähdön kanssa oli jälleen ongelmia, joten siihen täytyy nyt kiinnittää erityishuomiota. Myös muut juoksivat ajallisesti ihan mukavasti, mikä tietää hyvää kahden viikon päästä Helsingissä kilpailtavissa SM-kisoissa. Olen varma, että finaalista tulee kovatasoinen, sillä kaikki tytöt varmasti vasta hiovat huippukuntoaan hallikauden tärkeimpään koitokseen. Siellä juostaan sitten kaikki kovaa!

SM-kisoihin on siis vielä kaksi viikkoa ja se aika täytyy käyttää huolellisesti hyväksi tekemällä laadukkaita treenejä ja rentoutumalla muiden asioiden, kun urheilun parissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti