sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Nousujohteista

Kolme viikkoa Teneriffalla takana ja olipas mukavaa palata Suomeen nousujohteisen leirin jälkeen. Pystyin tekemään kutakuinkin kaiken, mitä olin suunnitellut ja mikä parasta, aitatreeneihinkin löytyi hyvä draivi leirin loppupuolella. Kisakauden avaukseen on noin kuukausi ja ennen sitä on vielä paljon tehtävää, jotta voin lähteä luottavaisin mielin kilpailuihin. Tavoitteena onkin pitää kiinni nousujohteisuudesta ja tehdä laadukas kilpailuihin valmistava kausi.

Edellisessä kirjoituksessa mainitsemani polvivaivat ovat nyt pysyneet hallinnassa. Kuntoutusliikkeet ja uudet pohjalliset ovat siis toimineet. Olen myös välttänyt sellaisia harjoitteita, jotka voisivat kipeyttää polven uudelleen. Esimerkiksi aitahypyt ovat nyt olleet pannassa. Olin viikko sitten myös lihastasapainokartoituksessa ja sain sieltä hyvää palautetta ja uusia haastavampia liikkeitä, koska eteenpäin oli taas menty. Olen ylpeä itsestäni, kuinka ahkera olenkaan tänä vuonna ollut erilaisissa kehon hallintaharjoitteissa ja on kiva huomata, että sen tylsän jumpan tekeminen oikeasti tuottaa tuloksia.

Odotan kesää innolla! Siellä on tulossa paljon hienoja koitoksia, joista tietenkin tärkeimmäksi nousee Zürichin euroopanmestaruuskilpailut elokuussa. Kalevan kisat ja eliittikisasarja tulevat olemaan jännittäviä kamppailuja, sillä odotan aiturinaisilta jälleen kovia tuloksia, koska kevät vaikuttaa menneen kaikilla hyvin.

Tässä vielä pari kuvaa Teneriffalta. Päivät koostuivat yleensä yhdestä tai kahdesta treenistä, joiden välissä levättiin, nautittiin auringosta ja välillä haettiin vastapainoa myös kouluhommien parista. Treeniarki on helppoa, kun olosuhteet ovat ihanteelliset ja voi vaan keskittyä laadukkaisiin treeneihin ja niistä palautumiseen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti