keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kova treeni palkitaan

Klikkaile joululahjat täältä!


Syksy alkaa olla selätetty ja pian ollaan taas kisakaudella. Olen ajatellut, että kisailen ensimmäisen kerran tammikuun puolen välin jälkeen. Enää siis reilu kuukausi aikaa! Kyllähän tässä alkaa jo ensimmäiset jännitykset kutitella mahan pohjassa. :)

Treenit ovat sujuneet oikein mukavasti. Olen ollut myös kutakuinkin terveenä ja ehjänä muutamaa pientä takaiskua lukuunottamatta. Räkätaudissa olin kolmisen viikkoa ja muita pieniä kolotuksia siellä sun täällä on ollut säännöllisen epäsäännöllisesti. Vanhuus ei tule yksin.. ;)

Neljän viikon mittainen maksimivoimakausi meni hyvin ja ennätyspainoja heiluteltiin. Todella mielissäni olin siitä, että vaikka tein kovaa voimaa, niin nopeusominaisuudet pysyivät hyvällä tasolla. Syksyn aikana myös pikajuoksutekniikkani on kehittynyt parempaan suuntaan. Maksimivoimakaudella en yleensä juokse kovaa, sillä kun rasitan hermostoani puntilla, ei ole järkevää juosta siihen päälle hermottavia ja kovia nopeustreenejä. Itse olen ainakin huomannut tämän tavan paremmaksi. Toki silloinkin on juostava, mutta pyrin ottamaan sellaiset treenit hieman maltillisemmin, jotta kokonaisrasitus ei karkaisi käsistä.

Nyt taas on aika juosta kovaa ja etsiä jostakin lisää nopeutta ja räjähtävyyttä. Aitomisen rooli kasvaa myös tämän treenijakson aikana merkittävästi. Siinä olen saanut muutamia oivalluksia lantion paremmasta asennosta ja välijuoksusta, mutta onkin sitten eri asia, miten ne saisi rutinoitua maksimijuoksuun. Ehkä ne sinne vielä tiensä löytävät. Uskon, että syksyn muutokset harjoitusohjelmassa ovat tehneet minulle hyvää ja treenit jatkuvat nousujohteisesti!

Koulun puolella onkin hapottanut sitten vähän enemmän. Olen ollut ahkerana ja pakertanut opintopisteitä siten, että voin keväällä ottaa rennommin ja keskittyä laadukkaaseen treenaamiseen. Koulu tuo kyllä loistavaa vastapainoa urheilulle ja varsinkin minulle se on nimenomaan urheilun kannalta todella tärkeä osa arkeani. Saan muuta ajateltavaa ja viikot ovat mukavan sujuvia. Toisaalta taas tiedän olevani aivan liian tunnollinen kouluasioissakin ja rakennan itselleni välillä turhia stressin aiheita tenttien ja muiden tehtävien suhteen. Mutta minkäs sitä ihminen luonnolleen mahtaa. Jos johonkin hommaa ryhdyn, haluan tehdä sen kunnialla loppuun saakka. Onneksi minulla on tuo Otto, joka aina välillä muistuttaa siitä, että lepo ja rentoutuminenkin ovat tärkeitä asioita.

On niin ihanaa, kun tulee joulu!! Olen jo aiempina vuosina kertonut blogissani olevani todellinen jouluihminen ja kyllä, olen sitä edelleen. En niinkään tykkään hössöttää kaupungilla jouluostoksen perässä ja en muutenkaan pidä joululahjoja erityisen tärkeänä osana joulua. Hyvä seura, ruoka ja rauhallinen tunnelma ovat parhaita joulunviettotapoja. Miten jouluvalot, kynttilät ja pipareiden leipominen voivatkin tuoda niin hyvän mielen? Joulu on ehdottomasti vuoden paras juhla ja olen myös treenaamisen suhteen ottanut joulun pyhät aina kevyemmin. Silloin on hyvä pitää pieni tauko kovan treenisyksyn jäljiltä ja täyttää energiavarastot tammikuun kilpailuihin valmistavaa kautta varten.

Tulevana viikonloppuna pääsen treenileirille Pajulahteen. Niin huippua nähdä muita aitajuoksijanaisia ja kuulla miten heidän syksy on sujunut sekä päästä treenailemaan porukalla.

Mukavaa joulun odotusta kaikille ja tsemppiä treeneihin!


Kiitos tuestanne kaikki TE ihanat ihmiset. Sillä on ollut minulle syksyn aikana suuri merkitys!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti