maanantai 11. marraskuuta 2013

Voiton puolella?

Syksy alkaa pikkuhiljaa taittumaan niin peruskuntokauden kuin harmaudenkin osalta. Vuoden paras aika on koittamassa, kun pimeyden keskelle on lupa sytytellä jouluvaloja ja tunnelmoida kynttilöiden valossa. Kummasti se vaan piristää ihan yleisestikin fiilistä. Olen aina ollut jouluihminen ja odotan jo kovasti sitä rauhoittumisen aikaa, mikä jouluun aina omalta osaltani on liittynyt.

Ja koska olen ollut kilttinä, joulu tuli minulle tänä vuonna hieman etuajassa, sillä sportsnutrition.fi lähetti minulle erittäin mieluisan paketin. Olen kovasti mieltynyt heidän SELF -tuotteisiinsa ja sieltä löytyvät kaikki ne lisäravinteet, mitkä tarvitsen. Tärkeimpänä palautusjuomat ja proteiinit, jotka ovat ehdoton lisä ruokavaliooni näillä kovilla treenijaksoilla! Vitamiinit, omegat ja magnesium ovat myös jatkuvasti käytössä. Proteiinipatukat ovat hätätilanteita varten, kun arki on kiireistä ja välipalaa täytyy olla saatavilla aina tarvittaessa.



Syksy on ollut mukavan työntäyteinen sekä koulun että treenien suhteen. Opiskelut etenevät normaaliin tahtiin, treeneissä mennään eteenpäin ja niinpä näiden yhdistäminen on aina ollut minulle luonnollista ja helppoa. Tarvitsen treeniarkeen jotain muutakin ja opiskelu on juuri sopivaa vaihtelua. Minä tykkään!

Pukeutuminen on minulle myös merkittävässä roolissa urheilemisessa. Siitä ovat pitäneet erittäin hyvin huolta nonamen väki. Kuvassa oleva toppi päällä käyn nykyään uimahallin "paremmalla" salilla tekemässä ylävartalovoimaa ja keskivartalojumpat. Siellä on parempi olla vähän bling blingiä treenitopissakin ja se tuo mukavaa pilkettä myös itse treenaamiseen ;)


                 Kyllä näillä vaatteilla kelepaa reenailla ja kiitos kuuluu nonamelle

Treeneissä olen nyt keskittynyt enemmän juoksupuoleen ja lajivoimaharjoitteisiin. Toki vielä tehot on pyritty pitämään matalempina, mutta juoksuaskelia on otettu aiempia vuosia enemmän niin aitoen kuin sileälläkin. Tämä sen vuoksi, että suurin haasteeni on edelleen saada tasoni punttisalilla siirtymään myös radalle ja juoksemiseen. 

Olen myös panostanut enemmän nilkkoihini ja niiden liikkuvuuteen, sillä ne ovat selkeästi heikoin kohta minussa. Koska nilkkani ns. vuotavat, valuu niiden kautta paljon tehoja, voimaa ja potentiaalia hukkaan. Tämä huomattiin myös muutama viikko takaperin tehdyissä mattotesteissä, jotka kertoivat räjähtävän voimantuoton ja elastisuuden olevan (jopa yllättävän) hyvällä tasolla. Reaktiivisuustesti kertoi taas karua tarinaansa siitä, että nilkkojen takia en pääse hyödyntämään kaikkea sitä, mikä aiemmissa testeissä oli hyvällä tasolla. Niiden kanssa on nyt tehtävä paljon töitä! Uskon, että pienikin parannus niiden toiminnassa näkyy kellossa jo selvästi. Tietenkin haasteena on nyt tehdä oikeita asioita oikea määrä ja oikeaan aikaan. Onneksi ympärilläni on minua viisaampia ihmisiä asian suhteen ja he ovat antaneet ohjeita siihen, miten kannattaisi edetä.

Innolla ja ilolla painetaan eteenpäin! Pienistä ja vähän suuremmistakin arjen vastoinkäymisistä on vain kahlattava läpi. Se mikä ei tapa, se vahvistaa..

Joten uskaltakaa haastaa itseänne vieläkin lujemmin. 

Tuottoisaa loppusyksyä ja tsemppiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti